Sambapuvuista

Sambapuvut tehdään itse. Ne ovat alusta loppuun käsityötä ja puvun tekemisessä on todella monta vaihetta. Tällä sivulla näet monenlaisia erilaisia puvun osia, erilaisia työvaiheita ja mitä nyt kaikkea voikaan sambapuvun tekoon kuulua. Jokaiselle vuodelle tehdään oma teeman mukainen puku joten samaa pukua ei todellakaan käytetä kovin montaa kertaa. Toisinaan jopa vain kerran.
*****************************************************************************
Kuluvan vuoden eli 2015 pukua valmisteltiin ahkerasti ja tässä siihen liittyen tarinaa.
Malli puvusta.
Päähineen pohja rautalangasta
Koristekalat pahvilla




















Kun piirroskuva on valmis niin voidaan puvun valmistus aloittaa. Materiaalit mietitään etukäteen mutta ne voivat myös matkalla muuttua kun tulee uusia ideoita tai löydetään uutta/ kierrätysmateriaalia joka sopii hyvin käytettäväksi kyseisen puvun osaan.

Viime vuosina ollaan onneksi ruvettu kierrättämään enenevässä määrin. Osittain tietysti pakostakin mutta myös tietoisuus on lisääntynyt.

kalat päällystettynä

Meritähdet leikattuna

Vyön lerpakkeet osa softiksena ja osa päällystettynä. 




























Vyön sommittelua

röyhelöiden kiinnitys

sommittelua

Koristeiden kanssa puettuna
päähineen ketjut ja korvikset











Kun vyö oli saatu hyvään vauhtiin niin osa porukkaa aloitti jo päähineen valmistusta, ja koristelut jokainen hoiti sitten itse mutta samalla kaavalla tietysti. Vöiden jälkeen keskityttiin yläosaan eli rinkkaan. Onneksi rinkka oli ennestään eli sitä ei tarvinnut hitsata uudelleen.
päähineen meritähti sulkineen

päähine sivusta ja kasvot meikattuna

yläosan koristeiden paikat ja kiinnitykset

yläosan mallaus suunnittelijamme päällä

Roseiran baianat yhteiskuvassa ennen HSC 2015 starttia
****************************************************************************

Vuoden 2014 HSC:iin osallistuin baianana ja sen puvun sunnnittelu alkoi kun ensin oli piirrettynä malli joka alla.


Rinkan suunnittelua tässä

Hameen hahmotusta ja sovitusta.

valmiit puvut ilman rinkkaa karnevaalien iltajuhlassa

koko puku karnevaalikulkueessa


*****************************************************************************


Kokkolan keikkaa varten on puku Roseiralta, vanhoista puvuista koottu asuste mutta se tarvitsi vielä lisäkoristeeksi korvakorut. Näin lomalla kävin sellaiset tekaisemassa kaverini luona, kuva vasemmalla. Tuolla allaolevalla puvulla keikkaillaan yhteensä kolme keikkaa, Kokkolaan ei sillä siis mennä, ja sitten sille voi keksiä uusiokäyttöä. Saas nähdä mitä siitä irtoaa. ;)

2013 Helsingin Samba Carnavaliin kulkuepukuja. Tämän Juorukellot-puvun eri tekovaiheita ei voinut julkistaa ennen kuin 8.6.13 eli karnevaalipäivää. Tässä näitä nyt tulee kuitenkin.

Yleensä puvun valmistus aloitetaan hitsaustöistä ja niin se aloitettiin nytkin.
Kun rinkka on hitsattu haluttuun muotoon se kieputetaan kankaalla

Rinkka kieputettuna
Koska tämän vuoden rinkkaan tuli "puhekuplat" ne piti tehdä valkoisesta kankaasta
kuplan reunat koristeltiin kultaisella niininauhalla














Nyt jätetään rinkka hetkeksi ja siirrytään koristeisiin. Vahvasta softiksesta leikkasimme haluamamme kirjaimet ja merkit. Päällystimme ne liimaamalla mustalla kankaalla ja reunat vielä koristelimme mustalla niininauhalla edustavammiksi. Merkkien niininauhoitus ei ollut helpointa hommaa.
Yksi ei niin vaikea merkki päällystettynä
rinkka valmiina edestä katsoen
rinkka valmiina takaa katsoen



Ihan kaikkeahan ei tehdä järjestyksessä kuten ei tätä rinkkaakaan kokonaan loppuun asti heti mutta tässä koitan esitellä yhden palan kerrallaan puvusta.

Topin leikkausta
Siirrymme ompeluhommiin eli tehdään pusero ja hame. Ylläolevassa mallia leikkuusta.

hihan vahvikkeet
 Koska paitaamme tuli puhvihihat joiden piti pönköttää niin tarvitsimme hihoihin hiukan vahviketta/ muotoilutäytettä.

Puseron itsensä ompeli nopeasti mutta hiha rypytyksineen ja vahvikkeineen tuotti hieman päänvaivaa tällaiselle kokemattomalle ompelijalle. No onnistui se kuitenkin ihmeen näppärästi.
vahvikkeen/muotoilijan kiinnitys hihaan

pusero ommeltuna ja koristeltuna

lähikuva hihasta
Kun puseroon oli lisätty vielä koristeet eli paljetteja ja niininauhaa niin se olikin aika nopeasti valmis vaikka käsinompeluakin oli. Siirrytään hameen pariin joka on tällä kertaa kellohamme. Tämä siis ommeltiin ensin kasaan ja sitten vyötärönauhan ompelun jälkeen siirryimme koristeluun joka on tämän puvun yksi suurimpia juttuja.

tylli rypytetty ja ommeltu hameen helmaan
kivet ommeltu vyötärönauhaan

ketjun ompelu kivien ympärille aloitettu














kivien ompelun jälkeen lisättiin vielä niininauha koristeeksi

niininauhaa tarvittiin myös juorulehtiin


suurin osa lehdistä hameessa kiinnitettynä
Kun muut koristelut on valmiina pääsimme isoimpaan hommaan eli juorulehtien tekemiseen ja kiinnittämiseen hameeseen. Juorulehtien kannet väännettiin talkoilla muutaman hengen voimin ja ne sujautettiin muoveihin jotka sitten koristeltiin vielä niininauhan ja paljettien avulla hiukan kiiltävämmiksi ja sambapukumaisempaan tyyliin.

Siirrymme seuraaviin koristeisiin ja ommellaan vielä vähän eli tehdään nilkkakorut.

Nilkkakorut muistuttivat hiukan hääsukkanauhoja koska olivat valkoista vitivalkoista pitsiä.

pitsi rypytettynä ja ommeltuna kuminauhaan 
lähes valmis nilkkakoru
Leveään kuminauhaan ommeltiin siis rypytetty pitsi molempiin reunoihin. Kiinnitys nepparilla ja koristeeksi yläreunaan vielä kultaista ketjua ja se oli siinä.

valmis nilkkakoru
















Tästä onkin luonnollista siirtyä käsikorujen ja pääkoristeen valmistukseen.

softis päällystettynä, nauhoitettuna ja ketjua vailla
Softispötköjä päällystin neljä kankaalla ja niininauhoitin liimaamalla erin värisillä vihreillä kaksi ja kaksi. Kahteen käsikoruun tuoli myös ketjut niininauhan lisäksi. Kiinnitin ketjut ompelemalla. Käsikorun muotoon kiinnitin pötköt sekä liimalla että ompelemalla - varmuuden vuoksi.
kaksi valmista käsikorua

padi edestä
 Pukuumme kuului myös ipadia muistuttava kädessä pidettävä koriste. Tämä tehtiin pahvista ja hilesoftiksesta joka sitten koristeltiin vielä niininauhalla ja paljeteilla.
padi takaa - Roseiran ruusu koristeena










Käsistä päähän eli pääkoristeeseen. Meille tehtiin hienot luurit päähän styroksista. Nämä sitten maalattiin ja hiletettiin jonka jälkeen päästiin tekemään päähine valmiiksi.
luurit kuivumassa

rusetti pääkoristeeseen
























Pelkkä luuri olisi ollut alaston joten koristettahan siihenkin oli saatava. Teimme siis rusetin ohuesta softiksesta, kankaasta ja koristeena jälleen tutut niininauha, paljetit sekä kivi, pinkki tietenkin.
Arvaa mitä tässä tapahtuu?
Luuriin kuuluu tietysti johto ja pienen metsästyksen jälkeen saimme aitoja kierrejohtoja koko porukalle. Johdot spraymaalattiin pinkeiksi ja kuten kuvista näkee niin koitimme niitä kovasti venyttää ja saada samalla hiukan suoremmiksi jotta olisivat näyttävämmät.
venytyksessä jälleen


Valmis pääkoriste
Kaikki osat kiinnitettiin hiuspantaan ja näin pääkoriste oli valmis!

Alimmassa kuvassa puku valmiina ja koko ryhmä tanssimassa Helsingin 23. sambakarnevaaleilla!








Juorukellot puvuissaan tositoimissa
******************************************************************
Alla lähikuva korusta jollaisia tein marraskuussa -12 olleeseen festaan. Sambakoulu União da Roseiran 25-vuotisjuhlaan!









Oikeassa kuvassa kaikki neljä korua valmiina ja allaolevassa kuvassa näkyy miltä koru näytti kokonaisuutena. Mallina Riikka!


















********************************************************************
Marraskuun alku 2012: Minulla tuntuu olevan kokoajan jonkinlaisia sambapukuhommia työn alla. Jos en tee uutta niin korjaan vanhaan. Parhaillaan teen sini-vihreään pukuuni vyötä ja samalla on suunnitteluasteella jo oranssin pukuni fiksaukset. Oranssiin pukuun on tulossa myös rinkka, joka on vasta kehyksenä eli siinä riittää paljon vielä tekemistä.

 Siisti pöytä vai mitä? Siitä löytyy kaikki tarpeellinen vaiks vois muuta luulla.
 Vyö alkutekijöissä.
Tässä on alkanut jo kiinnitysten vuoro.











********************************************************************

Serbian karnevaaleilla elokuussa 2012 minulla oli sambakoululta puku lainassa. Hiukan sitä jouduin muokkaamaan ennen esiintymistä oman kokoiseksi mutta kyllä sillä hyvin pääsi tanssahtelemaan. Tässä muutama kuva:
Vyö, toppi, hameet ja habakoru

Päähine

Rinkka

Tästä aloitettiin pukeminen

Väsyneet ja onnelliset sambarit illalla

*****************************************************************


Tässä alla näytän 2012 vuoden karnevaalipuvun valmistusta kuvina sitä mukaan kun valmista syntyy. Jokaiselle vuodelle tehdään uusi puku ja karnevaalikulkueilla on aina uusi teema jonka mukaan kukin koulu valmistaa pukunsa.

Toppi (tehty) ja alustoppi (ostettu peittämään)

Rinkan kehys

Rinkka on saanut pinkkiä ja hopeaa ylleen. Kaulusosaa jo mallattaan..


Puvun eri osioita alkutekijöissä

Arvaa mikä? No täsä on tulossa vyö eli keskeneräinen vielä.
Käsikorut valmiina!
Rinkkaan tuleva kaulus tuo jossa on pötköt ommeltuna ja
alempaana olevaan kauluriin (ruokalappu) tulossa myös pötköt reunoille.
Vyöstä puuttuu enää eteen tulevat lumihiutaleet!
Säärystimet valmiina

Huppuosa rinkkaan valmiina

Vyö valmia lumihiutaleineen, takana myös muutama hiutale

Rinkka takaa

Rinkka edestä

****************************************************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti